Mikä on konsultin hinta?

Talvivaaran YVA -selvitys lupasi paljon hyvää ja kaunista ilman mitään haittoja. Tuntui aivan kuin kaikki olisi ollut liian hyvää ollakseen totta. Valitettavasti todellisuus on hyvin erilainen lupauksiin verrattuna.

Lapin vesitutkimus Oy teki 2005 arvion Talvivaaran ympäristövaikutuksista ja kaikki lupasi hyvää. Päästöt tulisivat olemaan tiukasti kurissa, kaikkiin mahdollisiin yllättäviinkiin tilanteisiin vuodoista lähtien on varauduttu ja kaikki tuotannosta aiheutuvat haitat tulisivat pysymään tutoantoalueella. Lisäksi kaivoksen luvattiin käyttävän mm. jätevesien puhdistukseen parasta mahdollista saatavilla olevaa tekniikkaa (BAT).

Valitettavasti ympäristövaikutusten arviointi olikin pelkkää mainospuhetta ja tyhjiä lupauksia. Nyt on Nelosen uutisten ansiosta selvinnyt miksi. Arvion suorittaneen Lapin vesitutkimuksen toimitusjohtaja oli tuolloin Olli Salo, joka myös omistaa Talvivaaran kaivososakeyhtiöstä 2,3 % ja istuu tämän hallituksessa. Nykyarvolla 2,3 % omistus tarkoittaa noin 17 miljoonan euron pottia. Tämän räikeämpää eturistiriitaa on enää vaikea kuvitella. Kertoo jotain Suomen lainsäädännöstä ja viranomaisista, että moinen on ylipäänsä mahdollista.

Julkisuuteen on tullut ainakin kaksi yllättävää vuotoa, ja molemmissa tapauksissa vuoto on päässyt tuotantoalueelta luontoon. Hajuhaittoja on ollut 100 km päässä kaivokselta ja vesistöpäästöt ovat oma murheellinen lukunsa huimine lupaehtojen monikymmenkertaisine rikkomisineen. Jätevesien puhdistus tapahtuu selkeytysaltaalla ja pintavalutuksena, mikä on kaukana parhaasta mahdollisesta tekniikasta. Muutamien kilometrien päässä tuotantoalueesta kärsivät voimakkaasti pölystä ja tämä näkyy myös kasveissa. Kymmenien miljoonien omistus voi kuitenkin saada sokaistumaan ja näkemään potentiaaliset uhat hiukan pienempänä tai peräti katoamaan.

Tuntuu oudolta, että kaivosyhtiö voi teetättää tutkimukset ja arvioinnit ja viranomaiset ovat täysin näiden tietojen armoilla. Nyt arvion suoritti yksi suurimmista omistajista ja hallituksen jäsen, jonka objektiivisuus on syytä asettaa kyseenalaiseksi. Kaivosyhtiön kannalta valinta oli tietenkin suotuisa ja samaa tyyliä on jatkettu muissakin selvityksissä. Esimerkiksi vesistöpäästöt ovat kantautuneet jo 100 km päähän Nilsiään, mutta vesistömallinnus kattaa 10 km päähän Laakajärvelle. Sulfaattipäästöt ovat vettä raskaampia ja esimerkiksi Suomen 105. suurimmassa ja yli 33 metriä syvässä Laakajärvessä Talvivaara olisi Pöyryn kautta ottamassa näytteen peräti yhdestä kohtaa yhden metrin syvyydeltä. Onneksi Pohjois-Savon ELY -keskus suorittaa hiukan kattavampaa seurantaa ja näissä mittauksissa syvänteistä paljastuikin 17-50 kertaisia sulfaattipitoisuuksia luonnontasoon verrattuna. Kaivosyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa kaivannaisia mahdollisimman kustannustehokkaasti ja heidän palkkaamansa konsultit pyrkivät tukemaan tätä tavoitetta.

Olisiko aika muuttaa lakeja niin, että viranomaiset teetättävät kaikki tarvittavat selvitykset puolueettomilla tahoilla riittävässä laajuudessa ja mitään tietoa ei pimitetä viranomaisilta? Kaivosyhtiö maksaisi kaikki kustannukset, mutta arvioija olisi kytköksissä kaivosyhtiön sijaan viranomaisiin ja heidän vaatimuksiinsa. Nykyinen menettely tuo mieleen kehitysmaiden korruption ja viranomaisten voimattomuus suuryhtiöiden paineiden alla saa hämmästelemään asummeko todella 2010-luvun Suomessa?

Nelosen uutiset: Talvivaaran poliisitutkinnassa selvitetään myös kaivoskonsultin laatimaa ympäristöselostusta

Mainokset
Kategoria(t): Kaivokset, Talvivaara Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s