Talvivaaran tahallinen piittamattomuus tappoi

Talvivaaran kaivososakeyhtiö oli pitkään tietoinen rikkivetypitoisuuksien riskeistä, mutta riittävät toimet jäivät tekemättä. Hiukan myöhemmin yksi työntekijä kuoli rikkivetymyrkytykseen.

Kaivosyhtiö on pitkään ollut tietoinen vaarallisista rikkivetypitoisuuksista, mutta ei ollut toiminut niiden vähentämiseksi ja nyt yksi työntekijä on kuollut. Jo 2010 tehdyissä mittauksissa havaittiin tappavan rajan ylittäviä pitoisuuksia ja silloin rikkivetypitoisuudet pysyivät luparajan sallimissa lukemissa vain yhdessä mittauspisteessä, yhdessä mittauspisteessä oli ylitetty kuolettavan pitoisuuden raja yli kaksinkertaisesti. Aikaa korjauksiin olisi ollut puolitoista vuotta, mutta kaivosyhtiö päätti säästää niissäkin.

Lisää pitoisuuksista ja mittaustulokset voit lukea täältä: Talvivaara säästää ja luparajat ylittyvät

Kaksi viikkoa ennen työntekijän kuolemaa yhtiö oli aikonut ryhtyä toimiin viallisen prosessin korjaamiseksi, mutta suunnittelutyötä ja riitäviä toimenpiteitä ei suoritettu. Alueella oli mitattu toistuvasti korkeita rikkivetypitoisuuksia ainakin puolitoista vuotta, mahdollisesti koko kaivoksen toiminnan ajan, mutta  edes vaaran aiheuttajaa ei oltu saatu merkittyä ja vaara-alueen eristys oli täysin riittämätön. Muovinauha ei estänyt vaara-alueelle pääsemistä. Maaliskuun puolivälissä yksi työntekijä kuoli hengitettyään rikkivetyä.

Vasta tämän traagisen tapauksen jälkeen kaivosyhtiö ryhtyi parannustoimiin vuosittaisen huoltoseisokkinsa yhteydessä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKESin ollessa samaan aikaan tarkastamassa aluetta löytäen vaarallisia puutteita mm. hönkien keräyksessä. Vaikuttaa entistä selvemmältä, että yhtiön toimintakulttuurin kuuluu säästää kaikessa mahdollisessa ja keskittyä täysin voiton maksimointiin. On vaikea uskoa, että ympäristövahinkojen korjaaminen kiinnostaa yhtiötä, jos edes ihmisten vaarantaminen ei tuota ongelmaa.

YLE uutiset: Talvivaara tiesi rikkivedystä, mutta jätti varotoimet tekemättä

Kainuun Sanomat: Työntekijän kuolema: Talvivaara ei tehnyt korjaustoimia

Mainokset
Kategoria(t): Kaivokset, Talvivaara Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s