Talvivaaran ongelmien taustoista

Talvivaara ryhtyi rohkeasti kokeilemaan bioliuotusta pohjoisissa olosuhteissa ja ongelmat alkoivat tulla esiin kohtuullisen nopeasti, mutta näitä vähäteltiin pitkään. Lisäinvestointeja olisi tarvittu runsaasti, mutta nikkelin markkinahinta teki tilanteesta tukalan ja kierre kohti kansallista kohua oli valmis.

Talvivaaran käyttämä bioliuotus on uudehko menetelmä, jota käytetään hyvin vähän tuotanto-olosuhteissa. Pari kokeilua on jouduttu lopettamaan jätevesiongelmien vuoksi. Chilessä menetelmä on toiminut kuparin liuotuksessa kohtuullisesti, jos unohdetaan kuumimpien kuukausien tuotanto-ongelmat lämpötilan noustessa liian suuriksi bakteereille. Suomessa taas kuitenkin viileä lämpötila ja sateisuus aiheuttivat tuotannolle suuria ongelmia.

Ensinnäkin ongelmaksi tuli rajusti vaihteleva lämpötila vuodenaikojen kierron mukana, muutokset jopa 70°C vuodessa, joka vaikeuttaa bakteerien ja prosessin tasaista toimintaa, ja ylipäänsä toimintaa talvella. Talvivaarassa bakteerit toimivat talvella kunnolla vain malmikasojen keskellä, missä lämpöä on riittävästi ja kasojen viileämmistä reunoista jää alaa hyödyntämättä.

Toiseksi Chilen kuumassa ilmanalassa tapahtuu paljon enemmän haihduntaa ympäri vuoden ja altaisiin ei pääse kertymään samalla tapaa vettä. Suomessa vettä pääsee kertymään suuren osan vuodesta ja sateisena vuotena kertymät voivat olla huimia. Niin huimia, että ne aiheuttavat jopa suuria onnettomuuksia mikäli niihin ei ole osattu varautua riittävästi.

Suomessa menetelmään on suurta kiinnostusta, koska tunnettuja esiintymiä on maassamme paljon, mutta ne ovat pääosin liian köyhiä hyödynnettäväksi perinteisillä menetelmillä. Bioliuotus vaikutti olevan halpa ja tehokas menetelmä köyhien esiintymien, kuten Talvivaaran nikkelin ja uraanin, hyödyntämiseen. Suomessa suoritettiin testejä, joihin osallistui mm. GTK:n puolesta Kari Pääkkönen, joka nykyään toimii Kainuun ELY-keskuksen johtajana ja on päävastuussa Talvivaaran valvonnasta. Moni alkoi nähdä mahdollisuuksia köyhien suomalaisten esiintymien hyödyntämiseen, ja Pekka Perä osti oikeuden Talvivaaraan kahdella eurolla entiseltä työnantajaltaan Outokummulta. Sotkamoon alettiin rakentaa kokeilua, jonka piti rikastuttaa monia. Rakentaminen tapahtui vauhdilla, ja valitettavasti olemme saaneet vuosien saatossa seurata mitä tuhoa kiirehtiminen saa aikaan. Kaivos rakennettiin huojuvalle perustalle ja se tuli kalliiksi.

Yhdeksän helppoa keinoa vähentää ympäristöongelmia kaivosteollisuudessa

Alku näyttikin lupaavalta ja liuotusmenetelmää esiteltiin jopa televisiossa ekologisena ja turvallisena. Kaivosyhtiö lupasi alhaisia päästörajoja ja suljettua vedenkiertoa. Jätevettä ei käytännössä tulisi juuri lainkaan ja sekin vähäinen olisi Pekka Perän lupausten mukaan puhtaampaa kuin järvivesi. Moni suomalainen halusikin sijoittaa kotimaiseen ekokaivokseen. Pian alkoi kuitenkin tulla ongelmia esiin. Kierto oli heti kaukana suljetusta ja jätevettä laskettiin toiminnan alusti asti suuria määriä vesistöihin, pääasiassa Vuoksen vesistöön. Kaivosyhtiö lupasi suljettua kiertoa, mutta antoi paikallisille 1,3 miljoonaa kuutiota jätevettä vuodessa eli 150 000 litraa tunnissa. Valitettavasti myöskään lupaukset jäteveden päästöjen pitoisuuksista eivät pitäneet paikkaansa ja pitoisuudet ylittyivät monikymmenkertaisesti sulfaatin ja natriumin osalta sekä reilusti ainakin mangaanin ja kadmiumin osalta.

YLE: Pekka Perä tapaamassa Sotkamolaisia paikallisessa baarissa vuonna 2007

Pian alapuolisten vesistöjen asukkaat alkoivat valittaa ongelmista vesistöissään. Pekka Perä kiisti ongelmat ja pilaantumisen ja sanoi kaivoksen vain muuttavan ympäristöään. Haittojen piti jäädä vähäisiksi, mutta päästöjä alkoi tulla heti alapuolisiin vesistöihin ja nämä jäivät valitettavasti valvojilta pääosin huomaamatta. Huomionarvoista on, että Pekka Perä sanoo vuonna 2007 sotkamolaisille, kuinka vedenpuhdistus olisi kalliimpaa kuin nikkelin tuotanto ja se ei kannata.

Jo avauskesänä vuonna 2009 kaivosyhtiöllä tuli ongelmia väärin mitoitetun murskauskapasiteetin kanssa ja koko murskauslaitos täytyi heti alkuunsa remontoida mikä aiheutti katkoksen tuotantoon. Tätä ennen tuotanto oli laahannut heti pahasti jäljessä tavoitteistaan, mutta remontin valmistumisen jälkeen kaikki näytti taas hetken hyvältä tuotannon noustessa heti lähelle tavoitetta.

Samaan aikaan alkoi kuitenkin Kainuuta vaivata mädäntyneen kananmunan haju, josta saatiin otollisissa olosuhteissa nauttia jopa 100 km päässä kaivokselta. Rikkivedyt aiheuttivat pahoja hajuhaittoja ja niistä kiisteltiin pitkän aikaa kunnes kaivosyhtiö päätti hoitaa hajuhaittaa pesureilla ja runsaalla määrällä lipeää. Tämä pahensi rajusti vesistöpäästöjä ja alkoi viimeistään nyt aiheuttaa merkittävää haittaa alapuolisille vesistöille. Vedenjakajalla Talvivaaran aiheuttamat haitat ovat vielä mahdollisimman suuria aiheuttaen pahimmillaan jopa kahden vesistön täydellisen pilaantumisen.

Talvivaaran ongelmat alkaivat olla kaikkien tiedossa, vaikka kaivosyhtiö niitä pontevasti kiisti ja vähätteli. Ongelmiin ei vieläkään puututtu ja myöhemmin kansainväliseksi kuuluisuudeksi noussut kipsisakka-allas ehti myös vuotaa sekä 2009 että 2011 ilman, että sille tehtiin kunnostuksia. Sateita riitti ja kaivosalueen louhoksilla ja altailla riitti pumpattavaa vettä, jota varastoitiin lupien ja lupausten mukaisesti mm. kipsisakka-altaaseen. Ongelmista varoiteltiin yhä enemmän ja enemmän, ja rohkeimmat viranomaiset kuten Ylä-Savon SOTE ympäristöjohtaja Martti Vetelin johdolla vaativat kaivosta seisauttamaan toimintansa siihen asti kunnes päästöt on saatu kuntoon. Kainuun ELY-keskus antoi kuitenkin kaivoksen pyöriä keskeytyksettä. Tavoitellut tuotantomäärät jäivät vain haaveksi ja samaan aikaan nikkelin maailman markkinahinta laski ja tämän vuoksi Talvivaara on tuottanut vain tappiota vuodesta 2009 lähtien.

Suomen Luonto kertoi blogissaan mahdollisesti jo vanhojen päästöjen aiheuttamista kalakuolemista muutamia päiviä ennen kipsisakka-altaan rajua vuotoa.

Lopulta Talvivaara suostui kalliiseen investointiin ja hankki käänteisosmoosipuhdistamon jätevesilleen, mutta ilmoitti yllättäen käyttävänsä sitä pari ensimmäistä vuotta sisäisen prosessiveden puhdistukseen, ja vesistöpäästöt suoraan luonnonvesistöihin jatkuisivat sellaisenaan eli monikymmenkertaisina lupaehtoihin nähden vielä pari vuotta. Kaivosalueella oli valtava määrä sinne kertyneitä sulamis- ja sadevesiä, jotka aiheuttivat ongelmia jo louhinnallekin. Näitä ei kuitenkaan aiottu poistaa tuotantoalueelta puhdistettuna luonnonvesistöön vaan ajaa luonnonvedenoton sijaan puhdistettuna prosessiin, josta myöhemmin puhdistamattomana luonnonvesistöihin. Sitten kipsisakka-allas pettikin jo pahemman kerran ja mahdollisesti Suomen suurin ympäristöonnettomuus oli syntynyt.

Mikäli kaivosyhtiö onnistuu saamaan nykyisen vuodon kuriin, altaan korjattua ja pumpattua jäteliuokset takaisin oikeisiin altaisiin sekä metallilaitoksen takaisin tuotantoon ennen kassan tyhjenemistä on sillä edessään suuria kysymyksiä ratkaistavaksi. Nykyisen muutaman vuoden kokeilun perusteella näyttäisi, että prosessi ei Suomessa toimi avonaisissa altaissa vaan se täytyisi viedä sisälle/katokseen missä taattaisiin tasainen optimaalinen lämpötila ja estettäisiin sadevesien pääsy prosessiliuokseen. Samalla mahdolliset vuodot ja muut ongelmatapaukset olisi luonnollisesti huomattavasti helpompi pitää hallinnassa. Tämä maksaa kuitenkin todella paljon, mutta lienee ainoita keinoja saada prosessi hallintaan.

Talvivaara tarvitsee lisärahoitusta pelkästään nykyisen toimintansa jatkamiseen, joten massiiviset lisäinvestoinnit tuntuvat mahdottomilta. Ne voivat kuitenkin olla välttämättömiä mikäli tuotantoa yritetään jatkaa ja saada se joskus kannattavaksi. Nykyisellään menetelmä ei toimi, ja monien analyytikoiden ja yhtiön itsensä mukaan moiset investoinnit ovat täysin mahdottomia ja tekisivät toiminnasta täysin kannattamatonta. Samaa tosin Pekka Perä sanoi vuonna 2007 jätevedenpuhdistamosta, jonka yhtiö kuitenkin hankki, ja ilmeisesti aikoi nousta kannattavaksi siitä huolimatta, tai sen ansiosta. Nikkelin maailman markkinahinta onkin määräävä tekijä Talvivaaran tulevaisuudelle. Nikkeli- ja uraaniesiintymä voi olla liian köyhä, jotta sitä kannattaisi hyödyntää vielä nykyisellään. Bioliuotus on epäilemättä tulevaisuuden menetelmä, mutta sen toiminta avoaltaissa kylmässä pohjolassa ei ole vakuuttanut taloudellisesti eikä ympäristövaikutuksiltaan.

On selvää, että ilman mittavia parannuksia Talvivaaralla ei ole tulevaisuutta. Samaan aikaan yhtiön rahat ovat kuitenkin käymässä vähiin. On vielä epäselvää onko Talvivaaran köyhän esiintymän hyödyntäminen nykyisellä osaamisella ja nykyisillä markkinahinnoilla kannattavaa. Tällä hetkellä tilanne on yhtiön kannalta uhkaava, ja moni olisi valmis lyömään vetoa sen puolesta, että yhtiö kaatuu ja esiintymän hyödyntämiseen palataan lähitulevaisuudessa kunhan nikkelin maailman markkinahinnat tekisivät siitä kannattavaa myös näin köyhillä pitoisuuksilla. Mikäli näin käy täytyy vain toivoa, että Talvivaaran toimitusjohtajan Harri Natusen puheet yhtiön hankkimista riittävistä vakuutuksista pitävät paikkansa, ja tarvittaessa vakuutusten kautta löytyy lupausten mukaisesti kymmeniä miljoonia tuhojen korjaamiseen, kaivoksen alasajoon ja jälkihoitoon, jotka työllistäisivät pitkään.

Mainokset
Kategoria(t): Kaivokset, Talvivaara Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s